keskiviikko 1. lokakuuta 2014

neulonnaisia

sain viimeinkin pääteltyä melkein valmiin neuleen jonka taisin aloittaa suurinpiirtein vuosi sitten raskauden viime metreillä. hehee, onneksi se mahtui vielä Astridille. selkään kirjailtiin käyttäjän toiveesta vähän kökkeröisesti jäätelö, ja pipokin valmistui samaan syssyyn. siihen sain ujutettua onneksi kavalasti muitakin värejä kun vain toivottua punaista.
ja kun kerran vauhtiin pääsin, on lisää lankaa hankittu ja puikoilla uusi villatakki työn alla.
siihen on toivottu tälläkertaa yhden sijaan tosi tosi monta taskua.

eipä täällä oikein muuta.
aamulla maisemassa näytti leijailevan iso pilvenhattara maan päällä ja vauvakin täyttää kohta vuoden (siis oikeasti, A-P-U-A!).
itse olen aloittelemassa freelanserin töitä, aika ihanaa pitkästä aikaa.
tokavikassa kuvassa Klara Lidénin teos Modernassa.
ja suosikkitohveli-possut piti kuvata oikein erikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti