lauantai 16. elokuuta 2014

kulttuuria kulttuuria

tällä viikolla Tukholmaa on hemmoteltu kulttuurifestivaaleilla.
päiväkoti oli perjantain kiinni joten päätin viedä tytöt mukaan festivaalihumuun.
ensimmäiseksi käytiin syömässä eväät, katselemassa maisemia sekä konttaamassa Kulturhusetilla, sen jälkeen suunnattiin festarialueelle ihmettelemään ja kokeilemaan eri museoiden tarjoamia työpajoja.

saldona päivälle oli punainen teatterinaamio punaisella glitterillä ja piippurassilla koristeltuna, kaksi huopakalaa, vähän kuljetuksesta kurttuinen akvarellimaalaus, itsetehty ilmapalloauto sekä yksi onnellinen kotimatkalla vaunuun simahtanut glitterillä kuorrutettu kolmivuotias.

4 kommenttia:

  1. Voi että kuulostaa kivalta! Ja työpajojen lopputulokset näyttävät hyviltä! Vaikka pääasia kai se on että muksuilla on ollut hauskaa. Ihanaa kun jaat heille positiivisia museokokemuksia. Yritän tulla itse perässä ja tutustuttaa kummipojan museomaailmaan. Ensimmäinen museokäynti (paikallismuseossa) tänä kesänä oli onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli kyllä tosi hauskaa, varsinkin kun kolmivuotiaan kanssa voi jo ihan eri tavalla tehdä yhdessä juttuja kun se jaksaa keskittyä jo muuhunkin kun vaan eestaas ravaamiseen ja haluaa testailla uutta ;) museoissa me aletaan kyllä käymään ahkerasti nyt kun saan innokkaan seuralaisen mukaan! Kävinkin jo aiemmin kurkkimassa teidän museovierailua, näytti hauskalle :)

      Poista
  2. Oi mitkä värit akvarellissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän yllätyin kun mukaan tuli lilaa - yleensä kaikki vedellään pelkällä punaisella punaisen päälle ;)

      Poista