lauantai 10. marraskuuta 2012

kulttuuritalolla

en mene kovin mielelläni ydinkeskustaan lauantaisin jos ei ole ihan pakko, ruuhka kun on usein melkoinen. tänään tein poikkeuksen kun treffattiin sisko ja siskon lapset kulttuuritalolla sergelin torilla. kulturhusetin neljännessä kerroksessa on paikka lapsille, rum för barn, joka on suunnattu lapsille jo ihan konttausikäisistä alkaen. sinne mekin tänään mentiin. 
paikka on täynnä toimintaa ja kirjaston lisäksi sieltä löytyy muun muassa vaihtuva satunäyttely (tälläkertaa Lennart Hellsingin kuvituksiin perustuva, jossa istuskeli tottakai hurmaava herra kurkku), pelejä lainattavaksi, leikkirakennus sekä tietenkin paljon lastenkirjoja (myös suomeksi) joita saa lueskella upottavissa nojatuoleissa tai majoihin piiloutuen. kerroksen perällä on atelje jonne pääsee pientä maksua vastaan maalaamaan tai muovailemaan savea. 
me päätettiin testata maalaamista Astridin kanssa, ja vaikka maalauskerta oikeilla pensseleillä telineen äärellä olikin ensimmäinen, oli neidillä yllättävän tottuneet maalarin otteet ja tuloksenakin oli oikea masterpiece. no ainakin äidin mielestä.
tilassa on hoitohuone, paikka eväiden syömiselle ja siellä järjestetään satutuokioita sun muita tapahtumia, joten suosittelen lämpimästi poikkeamista jos päätyy keskustaan lasten kanssa. tosin varoituksen sana lienee paikallaan: lauantairuuhkassa tulijoita riittää eli jos jonottaminen ei houkuttele, kannattaa käynti ajoittaa joko aamupäivään tai sitten ihan toiseen viikonpäivään.

/ today we went to kulturhuset at sergels torg. there is rum för barn, room for kids, a library for kids full of activity. Astrid got to try painting with real brushes and an easel, and i was surprised how fast she got the idea to use them. and of course she painted a real masterpiece, at least according to mommy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti