tiistai 14. elokuuta 2012

mehua, ruokaa ja lisää vuosia

tänään on syntymäpäiväni ja koska tänään oli myös viimeinen virallinen lomapäiväni, päätettiin se viettää ilman turhia velvoitteita kaupungilla lorvien.
ensin testattiin odenplanin rustiikkinen juiceverket. kuvassa näkyy raikkaan omenainen rod stewart uusi keltainen villatakkini taustanaan. rod virkisti kummasti, ja puolen litran mehu riitti sammuttamaan janon ja orastavan nälänkin. kiva paikka kivalla konseptilla, tänne poikkean uudelleen kun tulen suu kuivana ja janoisena töistä kotiin.
lounaaksi poikettiin syömään beijing8:n dumplingseja drottninggatanilla. ihan mahtavia, taas kerran. Astrid oli päättänyt nukkua tosi pitkät päiväunet joten me saatiin nauttia sekä mehut että lounas kaikessa rauhassa ilman syöttämistä tai perässä juoksemista. täydellinen syntymäpäivälahja!
käytiin myös kurkkaamassa tukholman kulttuurifestivaaleja. ihan pieneille taaperoille ei pienen leikkipaikan lisäksi ollut tänään kummoistakaan tarjontaa mutta isommille lapsille riitti työpajoja sitäkin enemmän. muutenhan festivaalit ovat ihan mahtavat, saas nähdä saako tämä laiskiainen itsensä kulttuuririentoihin ajoissa liikkeelle. pahoin pelkään että työ vie minusta kaikki...noniin...mehut.
päivällinenkin oli tänään luksus. koska ravintoloissa syöminen on tällä hetkellä (yhden kävelemisestä innostuneen kanssa) enemmän rasite kuin nautinto, on täydellisin mahdollinen ateria tietenkin takeaway. ja synttärisankari sai valita ruokalajin, tottakai.

/ my birthday is today, yey! because today was also my last official day-off, we decided to spend it just hanging around in the city.
at first we tested juiceverket, a juice store at odenplan. i took rod stewart which you can see me holding on the picture above. rod was really, well, juicy and fresh. a really lovely one. i also like the concept of the place and might just take my way there after a hard day at work to get some refreshment.
we ate dumpligs for lunch at beijing8 at drottninggatan, and once again the were great.
Astrid decided to sleep really long naps so we got to enjoy both juice and the lunch without any hurry. a perfect present!
we also took a look to stockholm culture festival. not too much program for small kids like Astrid except for one small playground. in general there is lots and lots of great culture also this year. we`ll see if i`m energetic enough to get there this year.
in the evening we had a luxury dinner . because restaurants are not so tempting at the moment with a one year old who loves to walk, not to sit, the only reasonable and relaxing choice is takeaway. i got to choose the meal, of course!

10 kommenttia:

  1. Happy birthday to you! There is a little something in the post for you :) x

    VastaaPoista
  2. Huiskautan virtuaalisynttärikakkupalan! Luulin ensin, että ensimmäinen kuva on teiltä kotoa ja mietin, että aika paljon syötte banaaneja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehee, banaaneista tykätään mutta aika maltillisesti vielä toistaiseksi :) kiitos kakusta, jee!

      Poista
  3. Oikein mukavaa myöhästynyttä synttäriä! Tarjoilitpas meille herkullisia keltaisia juttuja!
    Oi jeera, tuo Tukholman kulttuurifestivaalien juliste on hienp. Pelkästään sen takia olisi pitänyt käydä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee, kiitos Dooda! eilen oli jotenkin näköjään tosi keltainen päivä! ja julisteet on tosi kivat. kolmiot, ne on ne kolmiot....:)

      Poista
  4. Heissan ja ihanaa Syntymäpäivää ja onnea onnea!!! Niin mäkin katsoin, että jopas teillä ahmitaan banaaneja :D Ihana fiilis- jälleen kerran! IHANA KELTAINEN!
    En muista kirjoitinko jo, että meidän autoreissu oli ihan super ja sun vinkkaama Urban Deli oli niin herkku! Siitä innostuneena olenkin viime päivinä sujauttanut kardemummaa smoothien sekaan. Tukholma on kyllä mainio paikka.
    Oletko nyt siis palaamassa töihin? Entä Astrid? Ehkä olet kertonutkin jo tästä-- pitää rullata blogia taaemmas :)

    Tsemppiä syksyyn! Onneksi on mehubaarit, jos virta meinaa loppua.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. keltainen on pop! kiva kuulla että vinkeistä oli hyötyä ja testasitte Urban delin - se on vaan niin mahtava. kivaa myös että autoreissu onnistui, jee :)

      työt on alkaneet (huokaus) ja Astrid on isänsä kanssa syksyn kotona. päiväkoti alkaa sitten joskus tammikuussa vasta ja nämä pari päivää on kotona pärjätty onneksi hyvin joten eiköhän tämä tästä :) ja mehubaariin mennään jos liikaa uupuu!

      Poista
  5. Myöhästyneet synttäri onnittelut :) kuulostaa oikein mukavalta synttäripäivältä!

    VastaaPoista