keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

posket on

olen keskittynyt blogissani omaa arkeani ilahduttaviin asioihin enkä niinkään keskustelua hakeviin, ja sillä linjalla aion vastaisuudessakin pysytellä.
tänään teen poikkeuksen ja avaurun koska nyt olen vaan jotenkin saanut mitan täyteen.
no mistäkö?
no ulkonäöstä ja sen kommentoimisesta, siitä ikuisesta aiheesta. kyllähän se jo tiedetään miten ulkonäkökeskeistä tämä maailmanmeno on, enkä tiedä törmäävätkö muut vauvan saaneet tai vauvattomat samaan ilmiöön. siis siihen että ventovieraat ottavat oikeudekseen kommentoida ihanimman olennon maailmassa, minun lapseni, ulkonäköä ja kokoa.
itse olen saanut kuulla kommentteja viimeaikoina ihan joka tuutista ja vähempikin pistää mietteliääksi.

Astrid on pitkä tyttö, kuten äitinsäkin, ja on perinyt paljon piirteitäni. joten kun joku kommentoi vaikkapa nyt tyttäreni pyöreitä poskia sanomalla, että onpas sillä isot posket, tai sanoo hississä ohimennen pulskaksi, tai että kyllä se siitä hoikistuu kun lähtee liikkeelle, tai vertaa että meidän oli kyllä sirompi, tai toteaa että taitaa ruoka maistua, ei se aina tunnu kovin kivalta.
tai miltä kuulostaa tälläinen:
kaupan kassa: "onpas äitinsä näköinen" 
minä:"juu, hehe, kiitos" 
kk:"ja iiiiiisot on posket". 
ai häh? ai mulla vai?
välillä nousee suoranainen raivo ja halu puolustaa lastani. tekisin mieli huutaa että lapseni on maailman suloisin, kaunein, hyväntuulisin, huumorintajuisin, taitavin ja täydellisen terve.
yleensä pahoitan vaan mieleni, ehkä eniten siksi että kommentit osuvat salakavalasti iskuina vyön alle. itse olen nimittäin saanut koko ikäni kuulla kommentteja poskistani, eikä se suoranaisesti aina ole vahvistanut itsetuntoani. siis poskista, miettikää nyt miten hölmöä!

tiedän että on suurin osa kommenteista on hyväätarkoittavia, ihmiset haluavat ehkä vain osoittaa kiinnostuksensa lastani kohtaan. voisiko kohtaamisissa kuitenkin puhua jostain muusta? sanoa vaikka vaan että "onpas ihana tyyppi" sen sijaan että keskittyisi aina siihen kokoon tai ulkonäköön? enhän itsekään mene sanomaan ventovieraalle hississä että "on tainnu jäädä ne ryppyvoiteet ostamatta kun oot noin kurttuinen" tai että "onpas sulla sitten vasta iso nenä, oh-hoh!"
millä oikeudella vieraan lapsen ulkonäköön keskitytään jo syntymästä lähtien?

ja ihan absurdia että lapsen kokoa täytyisi jotenkin alkaa puolustamaan, siltä se välillä nimittäin tuntuu. että ei se mitenkään erityisen paljon syö, se nyt on vaan pitkä. että mäkin olin iso lapsi ja aika pullukka vielä ala-asteellakin.
ja miksi siitä tehdään AINA niin iso numero, jos lapsi on jo syntyessään yli neljä kiloa ja menee käyrien ylärajoilla? yhtälailla ihania ne ovat pyöreinä tai rimpuloina. olisi myös kiva tietää minkälaisia kommentteja saavat pienten tai niillä kultaisilla keskikäyrillä liikkuvien vauvojen vanhemmat.

onneksi on kivoja kohtaamisia, paljonkin. jotkut kommenteista on vaan välillä vaikeaa sivuuttaa, vaikka kai ne pitäis vaan jättää omaan arvoonsa.

huh, tulipahan sanottua!

/this one i too long to translate, sorry.

14 kommenttia:

  1. Tämä on tärkeä aihe ja ihmetyttää usein. Isoin ihmetys on mielestäni juuri se, että eihän kulttuurissamme ole kohteliasta kommentoida aikuistenkaan ulkonäköä (kasvotusten. Paitsi tv-ohjelmissa.)

    Tietenkin vauvojen luonteesta on vaikea sanoa mitään ensisilmäyksellä ja ulkonäkö on siinä "näkyvillä" enemmän ja jotenkin konkreettisempana asiana kuin hänen luonteensa, joka tavallaan vanhemmillekin raottuu pikku jutuista.

    Mielestäni tässä on myös sukupolvien välillä eroja. Eri ikäiset kommentoivat eri tavoin ja kenties tarkoittavatkin eri asioita (isous voi olla kehu).

    Mutta silti. En voi ymmärtää. Ja vielä se vertailu, kuinka tuloksetonta - jokainen lasten kanssa missään tekemisissä ollut tietää, että pitkä ja painava voi olla kohta ikäluokkansa hoikin ja keskimittaisin. Miksi siis jauhaa minkä kokoinen kukin oli jossain ikävaiheessa.

    Blogisi on ilahduttava ja vauvasi täydellinen!

    VastaaPoista
  2. Kummi huutaa väliin että Astrid on ihanin ja paras. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (..laitan nyt kummin perään kun en löydä sitä kommenttikohtaa taaskaan!)niin että "toiset tykkää muhkummasta" mie oisin niin toivonu muhkumpaa kun meiän ipanaiset on ollu melko sutjakoita kumpikin - se on just maailman ihaninta kun vauvalle on "maitomennyposkiin" niitä on ihana mussutella ;) että elä kuuntele niitä...enää!

      Poista
  3. voi sinua umma! astrid todellakin näyttää maailman suloisimmalta pieneltä vauvalta!
    meidän tytöllä on myös isot posket, niitä ihmeteltiin ja itse asiassa ihasteltiin kovasti jo laitoksella. muuten tyttö on hoikka, kuitenkin meidän oma mössykkä juuri noiden suloisten ja suukoteltavien poskien ansiosta. minusta ne ovat aivan ihanat! lähetin ukilleni (86v.) valokuvia vauvasta ja hän sitten soitti ja aloitti: "onpas pulska vauva!" johon minä heti puolustauduin, että sillä on vaan pyöreät posket ja muuten on kyllä ihan hoikka vauva. tähän ukkini totesi, että no on se hyvä että on hoikka!!! voi hyvää päivää!!! kannattaa olla iloinen, että astridilla on juuri tuollaiset posket sillä sellaisia ei ole kenelläkään muulla! jatketaan taistelua omien mössyköittemme kanssa ja tiedätkö, on ainakin mitä pussailla!

    VastaaPoista
  4. Lämmin ajatus täältä. Ihastellut loputtomasti kauniita kuvia lapsestasi.
    Itse en julkaise lasteni kuvia ammatillisessa blogissani mutta kadulla kyllä saa kuulla
    vertailua paljon ja usein. Ehkäpä tahatonta tai ei, turhaa yhtä kaikki.
    Meidän pikkiriikkisiä rimppakinttuja on päivitelty ja lähes luonnottoman paksuja vauvahiuksia (jotka eivä tipu) on ihmetelty sanoin, tehän tadattekin kasvatella vain hiusia koko sakki, kyllä löytyy äidiltä ja isältäkin.

    Ylpeästi vaan eteemnpäin. Joskus ehkä kannattaa esittää toteamukseen kysymys, millaiset posket sitten ajattelit hänellä olevan? Siniset?

    VastaaPoista
  5. En kyllä ymmärrä noita ihmisten vauvakritiikkejä?! Ihmiset ovat luonnostaan erilaisia ja kaikki lapsethan ovat vauvoina pyöreitä, toiset enemmän toiset vähemmän samalla tavoin kuin ovat eri pituisia jne. Minulla nousisi aggressiokäyrät aika nopeasti tuollaisista kommenteista, vaikkei vielä lapsia olekaan, joten voin vain kuvitella sinun tunteesi. Vauvat ovat suloisia kaiken muotoisina, värisinä, pituisina ja painoisina.

    VastaaPoista
  6. Tiedän kyllä mitä tarkoitat. Sekin on ärsyttävää, kun ventovieraat vaikkapa ihastelevat yhtä lasta (usein pienempää) toisen lapsen läsnäollessa. Voi kun tietäisivät, miltä se toisesta lapsesta tuntuu! Saattaa käydä niinkin, että lasta kehutaan ja sitten tokaistaan, että taitaa tulla isäänsä. "Taitaa tulla isäänsä, kun on noin kauniit silmät!" Ihmiset mokailee pahasti näissä jutuissa, vaikkeivat pahaa ehkä tarkoittaisikaan. Meillä rimpulalapsia on syynätty ja päivitelty, toisaalta laihuutta ihannoivat ihmiset ovat aina kehuneet juuri tuota piirrettä LASTEN KUULLEN, mikä on tosi tylsää... Ja ne sukulaiset, jotka näkevät kaikissa edustavissa piirteissä vain itseään... huoh.

    VastaaPoista
  7. itselleni ekan lapsen kohdalla tää vauvan kommentoiminen on uusi ilmiö ja siksi olen aika yllättynyt! toisaalta saihan sitä kuulla jo raskausaikanakin vaikka minkälaista kommenttia omasta ja mahansa muutoksesta, eli kai se oli odotettavissakin...ulkonäköön kohdistuva vertailu ja kritiikki on kyllä aina jotenkin kamalaa varsinkin silloin kun se tapahtuu lasten (tai niiden vanhempien) läsnäollessa, mistä inka jo puhuikin.
    eikä ihme että toisille jää piikkejä itsetuntoon (minulle myös...), kyllä "vitsikkäiksikin" tarkoitetut kommentit saattavat joskus satuttaa, vaikka ne tahtattomasti onkin lauottu. sitä haluaa tietenkin kuulla vain ja ainoastaan kehuja itsestään tai omasta ihanasta lapsestaan, joita niitäkin onneksi saa. tottakai tulen iloiseksi jos joku ihastelee astridia ja sen pulleista söpöjä käsiä, jalkoja ja poskia, joita on niiiiiiiin maailman ihaninta pussailla :)

    VastaaPoista
  8. Äh, mä niin tiedän ton "poski-kommentoinnin". Mullakin on pyöreät posket, mut olen nyt tullut siihen lopputulemaan, että "kattellaas sitten, kun ootte 40-v, ha!" Uskallan väittää, että mun naamani on sileämpi kuin noiden laiheliiniposkisten. ;) Ja lapsi on perinyt samat posket. :D

    Jaan myös isokokoisen lapsen synnyttäneen fiilikset. Jonkun trauman mä näköjään siitä sain, kun nyt toista kertaa raskaana ollessani en oikein osaa nauttia mahan kasvusta, kun pelkään vain, että tälläkin kerralla maailmaan putkahtaa lähes 5-kiloinen vauva. Vaikka yksi lääkäri sanoi, ettei siihen lapsen kokoon voi itse vaikuttaa mitenkään (kun ei ole raskausdiabetestä), niin silti sitä herkästi ajattelee, että teki jotain väärin raskausaikana. Mut oon kuullut, että ei niillä pienikokoistenkaan äideillä aina ole helppoa...

    VastaaPoista
  9. onpas täällä mielenkiintoinen aihe ja keskustelu meneillään! aivan pakko kertoa hieman toisesta kulttuurista, jossa olen ollut kahden lapsen kanssa useampina kertoina.

    brasiliassa on paljon köyhyyden näivettämiä lapsia, sairaita lapsia kaduilla, kerjäämässä tai imppaamassa, lapsia joilta on ehkä tarkoituksella katkaistu tai poltettu raaja, että kerjääminen onnistuisi paremmin. vauvat ovat aliravittuja ja jokaisessa lastenruoassa terveysviranomaiset sanovat, että imettäminen on hyväksi vielä kaksi vuotiaalle lapselle, mutta yleensä vauvaa imetetään vähän ja äiti palaa 4kk päästä töihin.

    tästä kaikesta johtuen pyöreä/pullukka (omasta mielestäni tavallinen) vauva on ihailun kohde ja terveyden merkki. jos lapsella on yhtään pyöreää poskea - niihin käydään käsiksi, kovakouraisesti kaksin käsin (ihanat pyöreät posket!!) niin että koko vauvan pää heiluu!!! lisäksi vauvat ja lapset ovat kaikkien omaisuutta, joten ne suorastaan viedään käsistä ja olisi epäkohteliasta olla kommentoimatta. kaikki kommentit pyöreydestä ja pulleudesta ovat suoranaisia ylpeyden aiheita! vauvani ovat olleet pyöreitä täysimetyksestä johtuen, mutta esikoiseni on aikalailla rimpula. brasiliassa jouduin koko ajan puolustamaan, että hän ei elä nälässä, vaan "ne on nyt nämä geenit!". ja sain kuulla koko ajan siitä, että en hemmottele tarpeeksi lastani sokerilla. "pitäisi vähän saada mahaa kasvamaan ja jalkoihin pyöreyttä" sain kuulla koko ajan ja tämä kommentointi oli "hellyyttä".

    uskoisin, että äitinä sitä kuitenkin ammentaa paljon sieltä omasta lapsuudesta. tärkeintä on ehkä tulevaisuudessa seuraavanlaiset tilanteet: kun astrid vähän kasvaa ja jos hän on pyöreämpi, miten suhtaudet ihmisten kommentteihin silloin? tavallaan siinä tilanteessa voit hyvin vaikuttaa astridin itsetunnon kehittymiseen. miten olisit itse halunnut oman äitisi kommentoivan vieressäsi?

    tällaisia mietteitä täältä!
    älä unohda, että astrid on sinun ihana maailmasi ja ihanin vauva kaikkine ominaisuuksineen - oma valloittava persoona!

    VastaaPoista
  10. Samaa juttua kuunneltiin meillä..ja kyllä se pisti harmittamaan useita kertoja. Ja edelleen kaikki kauhistelee sitä, että tyttö oli yli 4 kiloinen kun syntyi. Jossain kohtaa aloin siihen kommetoimaankin, että "hyvä kun oli iso, niin ei tarvinnut koko ajan itkeä kun jaksoi syödä ja sitten nukkua"..
    Mutta mietin monesti, että pitäisikö sitä sitten pieniä vauvoja alkaa kommentoimaan, että "voi kamala kun laiha" ja "ompas ruikula" ja "mahtaako syödä ollenkaan".. No..en koskaan lähtisi näin kommentoimaan..kunhan ajatusleikin, vaikka joskus siitäkin tulee huono omatunto..
    Mutta sen olen huomannut, että mummot rakastaa pyöreitä poskia! Ja varmaan monet muutkin, mutta meille useampi vanhempi rouva käänsi nää paksuposkipuheet ihan toisin päin, kun alkoivat sanomaan, että "ompas terveen näköinen lapsi" jne.
    Ja jokainen on sen kokoinen kun on ja silti ihan yhtä tärkeä, varsinkin kun lapsista puhutaan!

    VastaaPoista
  11. Tosi tärkeä teksti! Kuten joku aiemminkin sanoi, toivottavasti sitten kun Astrid kasvaa, olet puolustamassa tyttöä ääneen ja sanot vastaan.

    Itse olen aina ollut iso, syntyessäni 52cm ja lähes 4400g, mutta en koskaan varsinaisesti pullea tai kovin pyöreäposkinen, lähinnä vaan iso ja roteva. Ala-asteen alkuun mennessä hoikistuin vähän, mutta usean kuukauden silmäsairaalakierteen ja vuoden täydellisen liikuntakiellon vuoksi lihoin ja pyöristyin. Meillä kotona etenkin toisen vanhemman suunnalta asiaan on aina suhtauduttu lähinnä syyllistäen, kehotettu laihduttamaan jne (ja vasta nyt kaksivitosena olen oivaltanut, että jotain puutteellista oli vanhempieni lähestymistavassa - hehän sitä ruokaa kaupasta kotiin kantoivat ja minun, alle kymmenvuotiaan, varaan olisi sitten jäänyt valita tarjonnasta ne terveelliset...). Kokoani ja painoani on kommentoitu iän kaiken ja etenkin nyt ulkomailla asuessa ja sukulaisten kanssa satunnaisesti tekemisissä ollessa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että kysellään lihomisieni ja laihtumisieni perään tai kommentoidaan skype-kuvasta, että "oot vissiin vähän laihtunut?" (ilmeisesti niitä poskia tuijottelevat!). Raivostuttavaa.

    VastaaPoista
  12. Ymmärrän! Tietysti sitä vertaillaan aina ja joka paikassa ja kaikkia ja kaikkea, mutta kun ollaan niin erilaisia ja varsinkin nuo meidän mussukat. Pullukkuus on ihanaa<3 vauvat on pulleita ja sitten juuri myöskin niitä ripakinttuja ja niin valloittavia silti kaikki! Miten ihmiset jaksaakin käyttää energiaa tuollaiseen arvosteluun ja vertailuun..

    Kai ne omaan arvoonsa täytyy jättää ettei kaikki omakin energia tuhlaannu. Kuitenkin tietää itse rakastavansa pikkustansa ja hän on juuri niin ihanin ja täydellisin kun voi olla! Ihanat pyöreät posket ovat luonnonvalinta siinä missä meidän neidin iso peikonvarvaskin :D

    VastaaPoista
  13. ihan mahtavaa että olen saanut näin paljon kommentteja ja ajatuksia tähän kirjoitukseen! ihanaa!
    yritän olla "ottamatta nokkiini" ja miettimättä liikaa ihmisten heittämiä kommentteja vastaisuudessa, mutta Astridia aion puolustaa jos liian henkilökohtaisiksi käyvät! painokeskustelu on mielestäni tärkeä ja se että miten niitä kommentteja ylipäätään lauotaan. ei painosta tai koosta tarvis tehdä numeroa jo vauvoilla, vaikka niiden syntymäpaino onkin puheenaihe.
    toivotaan että tää ulkonäkökeskeisyys jotenkin muuttuis ja lapsista kasvais sellaisia joilla on terve itsetunto ja hyvä olo itsensä kanssa!
    posket on pop!

    VastaaPoista